Biotaloudella tarkoitetaan kaikenlaista uusiutuvia luonnonvaroja ja siis myös kierrätystäkin hyväkseen käyttävää puhdasta taloutta. Suomen valtiovalta pyrkii tukemaan ympäristöä suosivaa teknologiaa ja tekemään Suomesta edelläkävijää cleantech alalla.

Tämä merkitsee sitä, että työpaikkoja on lisääntyvässä määrin kierrätyksen alalla. On tunnettua, että kierrätyskeskukset ovat palkanneet työntekijöitä ja itse asiassa valtiovalta on kehittänyt sellaista toimintaa jo ainakin 1990-luvun laman ajoilta alkaen. Tämän jälkeen alalle on hakeutunut paljon ihmisiä. Erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten ole helposti työllistyneet, ovat toimineet kierrätyksen parissa yksityisyrittäjinä. Keräämällä autojen akkuja tai vaikkapa metalliromua on yksittäisiä ihmisiä saattanut saada itselleen jonkinlaista toimeentuloa kierrätyksen parista. Asiaa on auttanut sekin, että mielikuva alaa kohtaan on muuttunut erittäin positiiviseksi.

Jätteiden keräilijä nähtiin aikaisemmin jonkinlaiseksi haaskalla olevaksi ja jopa epätoivoiseksi yksilöksi. Nykyisin kunnollinen opiskelijakin saattaa jopa metsästää pois heitettävää ruokaa jäteastioista. Ennen sitä tekivät vain puliukot. Vielä 1980-luvulla nuoriso rikkoi jopa olutpulloja ja tuhosi ympäristöään ja vaaransi koirien ja lasten paljaita jalkoja. Tänä päivänä nuoret keräävät mielellään pullot ja tölkit yhteen paikkaan ja suhtautuvat positiivisesti pullojen kerääjiin.

Eräs ryhmä, jonka osuutta kierrätystoiminnassa ei aina nähdä ovat afrikkalaiset maahanmuuttajat. Heille kierrätyksessä ei ole kyse pelkästään toimeen tulemisesta. Maassamme asuu iso joukko afrikkalaisia, jotka lähettävät kontteja kotimaahansa ja tekevät melkoisia rahoja tällä toiminnalla. Tähän toimintaan liittyy kuitenkin ennakkoluuloja. On tehty dokumentteja, joiden mukaan elektroniikkaromua dumpataan Afrikkaan. Eurooppalaisten pitäisi kokea syyllisyyttä Afrikan luonnon pilaamisesta. Toiset vihjaavat sitä, että Euroopassa toimiva elektroniikkaromulla rahaa tekevä firma Belgiassa lobbaa, että he saavat itselleen nuo romut, joita tosin suurimmaksi osaksi käytetään Afrikassa eikä suinkaan heitetä luontoon roskana.

Suomessakin asuvat kierrätystoiminnasta itselleen työn kehittäneet afrikkalaiset ovat törmänneet myös siihen, että Kiinan lobbaamat hallinnot Afrikassa tekevät koko ajan kierrätystoimintaa vaikeammaksi. Kiinan intressi on viedä alueelle uutta tavaraa omilta tehtailta. Koska Kiina ostaa raaka-aineita Afrikasta ja hallinnot saavat rahaa siitä. Samaan aikaan Kiina haluaa myydä tuotteitaan nouseviin kuluttajatalouksiin siellä suunnalla. Näin on syntynyt jonkinlainen liitto kiinalaisten toimijoiden ja eri Afrikan hallintojen kesken. Tämä ei tässä käänteessä ole kierrätyksen ja puhtaan talouden kannalta hyvä yhtälö.